Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all 1011 articles
Browse latest View live

Tilintarkastuksen muutokset kaventavat asiakkaan valinnanvapautta

$
0
0

EU:n kaavailemat tilintarkastusalaa koskevat sääntelyn muutokset pyrkivät parantamaan tilintarkastuksen laatua, mutta uusilla säännöillä on kääntöpuolensa.

niemilasse_muok.jpgSääntelyä kehitettäessä on punnittava muutosten hyötyjä ja haittoja.

- Hyvä esimerkki on tilintarkastusyrityksen pakollinen vaihtaminen kymmenen vuoden välein, joka johtaa asiakasyrityksen valinnanvapauden kapenemiseen, kritisoi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Lasse Niemi.

- Siten asiakas ei saa valita parhaaksi katsomaansa tilintarkastajaa, vaan joutuu tyytymään  toiseksi parhaaseen. Tilintarkastusyrityksen vaihtaminen aiheuttaa  kustannuksia asiakkaalle. Lisäksi ei ole selkeää näyttöä siitä, että laatu paranisi, kun uusi tilintarkastusyritys aloittaa työnsä ’puhtaalta pöydältä’.

Laadun parantamisen tavoite ei toteudu

Euroopan parlamentti hyväksyi 3.4.2014 tilintarkastusta koskevan sääntelypaketin eli tilintarkastusdirektiivin muutoksen monen vuoden prosessin jälkeen. Muutosten tavoitteena on parantaa tilintarkastuksen ja tilinpäätösraportoinnin laatua. Laadulla tarkoitetaan sekä todellista että markkinoiden luottamusta raportointiin.

- Toinen keskeinen muutos on tilintarkastajan asiakkaalleen antamien neuvontapalvelujen rajoittaminen. Asiakkaalla on usein aito tarve tilintarkastajan neuvoille, mm. monimutkaisten tilinpäätöstä koskevien sääntöjen noudattamisessa. Tilinpäätösneuvonta näkyisi siten niiden laadussa. Sääntöä on perusteltu sillä, että jos tilintarkastaja joutuu tarkastamaan ja arvioimaan omia valintojaan tilinpäätöksessä, tarkastus ei olisi objektiivinen, kuvailee Niemi.

Tähän saakka Euroopassa on luotettu pitkälti tilintarkastus- ja asiakasyritysten omaan harkintaan objektiivisuuden säilyttämisessä.

Niemen mukaan toinen ongelma neuvontapalveluissa on tilintarkastajan taloudellinen riippuvuus asiakkaasta. Kun asiakas maksaa tilintarkastajalleen myös muista palveluista kuin tilintarkastuksesta, riippuvuus luonnollisesti lisääntyy. Myös tätä rajoitetaan uusilla säännöillä.

Ympäristöraportointi

Alan asiantuntijat ovat huolissaan miten tilintarkastuspalvelut selviävät muutosten keskellä. Toisaalta samaan aikaan kysyntä kasvaa uusia varmennuspalveja kuten ympäristöraportointia kohtaan.

Yrityksissä ympäristö- ja yhteiskuntavastuun raportointi yhdistetään usein tilinpäätöstietoihin.

Niemen mukaan ympäristöraportoinnin sääntely on vasta kehittymässä. Toistaiseksi se on alan omaa itsesääntelyä tällaisia palveluja koskevien standardien muodossa.

Seminar on Audit Quality and Sustainability of the Profession 19.5.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitos järjestää 19.5. seminaarin, jossa käsitellään tilintarkastusalan muutoksia ja tulevaisuutta. Tilaisuudessa puhuvat mm. professori W. Robert Knechel (University of Florida, USA) ja professori Wendy Green (The University of New South Wales, Australia). Tilaisuuden kieli on englanti.

Alustava ohjelma ja lisätietoja:  http://biz.aalto.fi/en/current/events/seminar_on_audit_quality_and_sustainability_of_the_profession/ 


Kauppakorkeakoulu ja Knowit Oy jatkavat tiedolla johtamisen opetusyhteistyötä

$
0
0

Yhteistyön kautta opiskelijat saavat tuoreen näkemyksen taloushallinnon järjestelmistä ja tiedolla johtamisesta.

Laskentatoimen laitos jatkaa taloushallinnon tietojärjestelmien opetusta yhteistyössä Knowit Oy:n kanssa. Yhteistyön ansiosta Kauppakorkeakoulu tarjoaa valmistumassa oleville laskentaekonomeille hyvin liiketoimintalähtöistä ja käytännön relevanssia painottavaa tietojärjestelmien opetusta.

Taloushallinnon tietojärjestelmät ovat nykyisin yhä integroituneempia organisaation muihin tietojärjestelmiin. Laskentaekonomien tuleekin hallita sekä laskennan sovellukset että näiden rooli osana organisaation tietojärjestelmien kokonaisuutta. Tietojärjestelmät ovat tärkeä osa laskentaekonomin päivittäistä työnkuvaa ja erityisesti tiedolla johtamisen ja business intelligence -työkalujen merkitys korostuu jatkuvasti kaikilla toimialoilla.

Opetus pohjautuu entistä enemmän ajan viimeisimmän tutkimustiedon sekä yrityselämässä vaadittaviin taitoihin.

- Viimeaikaisten tutkimustulosten mukaan tietojärjestelmien kehittyminen on muokannut laskentaekonomilta vaadittavia taitoja siten, että järjestelmistä saatavaa tietoa täytyy osata analysoida entistä paremmin. Analyyseillä voidaan aidosti tukea liikkeenjohdon päätöksentekoa jatkuvasti monimutkaisemmassa liiketoimintaympäristössä, kertoo Kauppakorkeakoulun laskentatoimen laitoksen johtaja Teemu Malmi.

- Opetusta uudistetaankin opiskelijoiden toiveita ja yrityselämän tarpeita kuunnellen.

- Tiedolla johtamisessa siirrytään yhä enemmän operatiivisesta perusraportoinnista strategisen tason seurantaan ja ennustamiseen. Knowit Oy on vastannut näihin tarpeisiin edistyksellisillä tiedolla johtamisen ratkaisuilla, jotka auttavat yritystä esimerkiksi optimoimaan liiketoimintansa ymmärtämällä paremmin mahdollisten liiketoimintaympäristön muutosten vaikutukset. On hienoa jatkaa tätä hyvin alkanutta yhteistyötä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa ja tuoda liiketoiminta-analytiikkaan liittyviä näkökulmia sekä teknologiaosaamistamme näissä teemoissa myös yliopisto-opetustarjontaan, sanoo Knowit Oy:n toimitusjohtaja Ville Särmälä.

Lisätietoja:

Aalto-yliopisto
Professori Teemu Malmi, puh. 040 510 0827, teemu.malmi (ät) aalto.fi
Apulaisprofessori Hanna Silvola, puh. 050 401 7358, hanna.silvola (ät) aalto.fi

KnowitOy
Toimitusjohtaja Ville Särmälä, puh. 0400 601 846, ville.sarmala (ät) knowit.fi
Senior Consultant Timo Halima, puh. 040 3400 650, timo.halima (ät) knowit.fi

Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista. Aalto-yliopiston kulmakiviä ovat vahva opetus ja tutkimus. Perus- ja jatko-opiskelijoita uudessa yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 5 000, joista professoreja noin 350. www.aalto.fi

Knowit Oy on konsulttiyritys, joka auttaa asiakkaitaan menestymään hyödyntämällä vahvaa ICT-osaamistaan ja toimimalla lähellä, innovatiivisesti ja liiketoimintakeskeisesti. Suomessa Knowitin palvelutarjontaan kuuluvat testaus ja laadunvarmistus, digitaalisen liiketoiminnan ja tiedolla johtamisen ratkaisut sekä asiakaskohtaisten ohjelmistojen kehittäminen ja ylläpito. Knowit toimii Pohjoismaissa yli 1 800 työntekijän voimin, ja se on listattu Tukholman OMX-pörssissä. www.knowit.fi www.knowitgroup.com

 

Kauppakorkeakoulun opiskelijat menestyivät Vuoden opiskelija -kilpailussa

$
0
0

Lotta Punkanen Vuoden Energiaopiskelija ja Larisa Topalo The Creative Student of the Year. 

New-UA_2014_BW_600_200px.jpg

Opiskelijoiden työelämänäkemyksiin erikoistunut tutkimus- ja konsultointiyritys Universum yhdessä yhteistyöyritysten kanssa palkitsi Universum Awards –tapahtumassa 6.5. eri alojen Vuoden Opiskelijat viidessä kategoriassa: Vuoden Finanssiopiskelija, Markkinointiopiskelija, IT-edelläkävijä, Energiaopiskelija ja Creative Student of the Year.  Vuoden Opiskelija –kilpailu järjestettiin nyt 9. kerran.

- Vuoden Opiskelija on tulevaisuuteen katsova, avoimesti uuteen suhtautuva, luovasti ja kunnianhimoisesti opintoja, työelämää, ainejärjestötoimintaa ja harrastuksia yhdistävä tulevaisuuden lupaus, sanoo Universum Suomen maajohtaja Jonna Sjövall.

Lotta Punkanen Vuoden Energiaopiskelija ja Larisa Tapio The Creative Student of the Year

Helsingin Energian valitsema ja palkitsema Vuoden Energiaopiskelija on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa taloustiedettä opiskeleva ja opinnoissaan energia-alaan keskittynyt Lotta Punkanen. Lotta mainitsee, että haluaa tuoda energia-alan lähestyttävämmäksi suurelle yleisölle ja toivoo, että energia merkitsisi muutakin kuin säännöllisesti maksettavaa sähkölaskua ja halua tehdä parhaansa tämän tavoitteen eteen. Toiseksi kategoriassa sijoittui tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa opiskeleva Ghita Wallin ja kolmanneksi Mirva Danska Aalto-yliopiston kemiantekniikan korkeakoulusta.

Toinen Aalto-voittaja on ”The Creative Student of the Year” Larisa Topalo, joka opiskelee kansainvälistä yritysviestintää kauppakorkeakoulussa.

- Larisa on aidosti kansainvälinen, luova ja rohkea. Näitä ominaisuuksia Roviolla tarvitaan ja arvostetaan, kertoo palkinnon jakanut Mikko Pallari Roviolta. Toiseksi tässä kategoriassa sijoittui Kauppakorkeakoulun markkinoinnin opiskelija Alexander Pihlainen.

Unileverin palkitsemassa Vuoden markkinointiopiskelija –kategoriassa toisen ja kolmannen sijan saivat Kauppakorkeakoulun markkinoinnin opiskelijat Tiina Hissa ja Emilia Vuokko.

Palkintona voittajat pääsevät tutustumaan yrityksen toimintaan, arvostettuun työharjoitteluun tai ulkomaille tutustumisjaksolle: Larisa Topalo matkaa Shanghaihin tutustumaan Rovion Kiinan toimintaan, ja Lotta Punkasta odottaa elektroniikkamessut Berliinissä Helsingin Energian lähettiläänä.

 

 

 

Aalto EE edelleen 50 maailman parhaan joukossa

$
0
0

Aalto University Executive Education (Aalto EE) säilytti asemansa 50 parhaan liikkeenjohdon kouluttajan joukossa Financial Times -lehden vuosittaisessa selvityksessä.

Aalto University Executive Education (Aalto EE) säilytti asemansa 50 parhaan liikkeenjohdon kouluttajan joukossa Financial Times -lehden vuosittaisessa selvityksessä. Aalto EE:n globaali sijoitus oli tänä vuonna 48. Aalto EE:n vahvuus oli etenkin kansainvälisyys, eli koulutuksen globaali ulottuvuus: sijoitus tällä kriteerillä arvioituna oli seitsemäs maailmassa.

Financial Timesin mukaan Aalto EE:n yritysasiakkaat arvostavat kansainvälisyyden lisäksi viime vuoden tapaan kehittämisinvestoinneilleen saamaansa tuottoa, tuoreimpia tietoja ja taitoja sekä monipuolisia oppimismenetelmiä.

Pohjoismaisesti tarkasteltuna Aalto EE oli paras kolmella kriteerillä mitattuna: laaja-alainen valmentajajoukkue, ajantasaisimmat tiedot ja näkemykset ja monipuoliset oppimismenetelmät sekä ohjelmiin osallistuneiden yleinen taso.

- Näiden rankingien eli vertailuiden roolia on kritisoitu taajaan, koska ne suosivat globaalien metropolien toimijoita ja tiedonkeruumenetelmiä ei pidetä aukottomina. Siitä huolimatta ne tarjoavat meille ainoana suomalaisena globaalin tason toimijana tärkeän peilin, jonka avulla viedä toimintaamme eteenpäin, toteaa Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtaja, Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila.

- Nousu kansainväliseen kärkeen ja pysyminen siellä ovat vaatineet vuosien työn. Ratkaisevia tekijöitä tulevaisuuden etenemisellemme ovat Aalto-yliopiston voimavarojen turvaaminen sekä Suomen yleinen talouskehitys ja maan houkuttelevuus investointikohteena, hän jatkaa.

FT Executive Education -selvityksessä arvioidaan erikseen ns. avoimet koulutukset ja yrityksille räätälöidyt ohjelmat. Kokonaissijoitus perustuu näiden kahden kategorian yhteistulokseen. Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että koulujen tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee selvityksessään vain 50 parhaan liikkeenjohdon kouluttajan arviot. Kaikkiaan maailmassa on arviolta 4 000 johdon koulutusta ja MBA-tutkintoja tarjoavaa instituutiota.

Maailman johtamiskoulujen kärki säilyi ennallaan: HEC Paris ja Iese Business School. Aalto EE:n strateginen kumppani barcelonalainen huippukoulu ESADE oli sijalla viisi.

Aalto University Executive Education osallistui vertailuun Aalto University -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 14. kerran.

Lisätietoja:
Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: +358 40 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Entistä monipuolisemmassa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa ja Venäjällä. Aalto EE:lla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.

Masters of Aalto -näyttely esittelee monialaista parhaimmistoa Helsingin keskustassa

$
0
0

Aalto-yliopistosta ponnistavat tulevaisuudentekijät esittäytyvät Helsingin keskustassa 16.5.−1.6.Masters of Aalto -näyttelyssä. Esillä on monia kauppatieteisiin liittyviä töitä.

Masters of Aalto on poikkileikkaus kaikista Aalto-yliopiston alojen projekteista: tekniikasta, taloudesta ja taiteesta. Näyttelyssä pääsee kokemaan yhteensä yli 60 opinnäytettä ja opiskelijaprojektia. Töiden välinen vuoropuhelu tuo esille Aalto-yliopiston opinnoille ja tutkimukselle ominaisen yhteiskunnallisen monialaisuuden.

Kauppakorkeakoulun opiskelijat esittelevät monipuolisesti osaamistaan Masters of Aalto-näyttelyssä. Eevamari Lehtinen pohti opinnäytetyössään esimerkiksi sitä, miten kaivosyhtiö Talvivaaran johtajat onnistuivat kriisitilanteessa dialogikäytännöissään.

Jenni Hakkarainen taas tutki, miten yritykset toimeenpanevat sosiaalista liiketoimintaa. Julius Valjakan opinnäytteen kautta pääsee tutustumaan jalkapallofaniuteen. Esillä on myös monia muita kauppatieteisiin liittyviä töitä.

Aalto-yliopiston opiskelijat ja alumnit ovat vahvasti mukana Masters of Aalto -kokonaisuuden rakentamisessa. Heidän suunnittelemiaan ovat muun muassa näyttelyn arkkitehtuuri, tapahtuman visuaalinen ilme ja verkkosivut.

Masters of Aalto 16.5.−1.6.2014, Eteläesplanadi 22, Helsinki. Näyttely on avoinna ma–pe klo 11–19 ja viikonloppuisin klo 12–17. Vapaa pääsy.

Seuraa Masters of Aallon etenemistä osoitteessa moa.aalto.fi. Useimmat työt ovat saatavilla sivuilta pdf-muodossa.

Lisätietoja:
Tuottaja Tarja Peltoniemi, tarja.peltoniemi@aalto.fi tai puh. 050 532 3817.
Pressikuvat ladattavissa: http://materialbank.aalto.fi:80/public/8fad5989c818.aspx

Masters of Aalto -tapahtuman tuotannossa on huomioitu ympäristö. Tapahtuma hyödyntää Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen Ekokompassi -järjestelmää.

Pupillimittarin prototyyppi syntyi IDBM-yhteistyönä

$
0
0

IDBM-ohjelman opiskelijat olivat mukana kehittämässä lääketieteellistä kojetta, jonka uskotaan päätyvän Yhdysvaltain markkinoille vuoden sisällä.

Tehtävä: Suunnittele koje, joka mittaa silmän pupillista saatavaa informaatiota, analysoi sitä ja välittää tiedon älypuhelimella hoitohenkilöstön käyttöön.Check!

Monialainen maisteriopiskelijoiden ryhmä Suomesta ja Yhdysvalloista otti innokkaasti vastaan haasteen, jonka esitti lastensairaala Sheikh Zayed Institute Washingtonista.

Aalto-yliopiston IDBM-opiskelijat (International Design Business Management) työskentelivät puolen vuoden ajan yhdessä MBA-opiskelijoiden kanssa, jotka tulivat American Universityn Kogod School of Business -kauppakorkeakoulusta Washingtonista. Työn tilaaja oli paikallinen lastensairaala.

Työryhmä kehitti prototyypin mittarista, jonka avulla silmän pupillista voidaan tehdä monenlaisia diagnooseja, kuten mitata lääkeaineiden tai huumeiden määrää verenkierrossa tai tunnistaa lievä aivotärähdys. Laite lähettää mittaustulokset puhelimen välityksellä lääkärille. Ulospäin mittari näyttää älypuhelimeen kiinnitetyltä lasten kaleidoskoopilta.

Pupilometer. Photo: American University

Monialaista ja ripeää yhteistyötä

Viime syyskuussa käynnistyneen projektin osapuolet tapasivat lokakuussa Helsingissä ja helmikuussa Washingtonissa. Lisäksi yhteyttä pidettiin viikoittain yllä Skypen ja blogin välityksellä.

Dokumentoinnilla oli työskentelyssä tärkeä rooli, ja suunnittelu eteni ripeästi, kun kaikki osapuolet pysyivät jatkuvasti ajan tasalla. Vaikka kommunikointi verkon välityksellä olikin sujuvaa, osallistujat korostavat henkilökohtaisten tapaamisten merkitystä.

IDBM-opiskelijat toivat projektiin arvokkaan käyttäjälähtöisen näkökulman. He vastasivat laitteen muotoilusta sekä Android-ympäristössä toimivan graafisen käyttöliittymän suunnittelusta.

Lastensairaalan edustajat kiittävät projektia poikkeuksellisen tehokkaaksi, koska siinä kehitettiin yhtä aikaa niin laitteen toimintaa ja muotoilua kuin liiketoimintasuunnitelmaa ja markkinointiakin.  

Laitteella uskotaan olevan kysyntää markkinoilla. Pupillimittari on ensisijaisesti tarkoitettu lääkäreiden seulontatyökaluksi, jonka avulla voidaan määritellä potilaan jatkohoidon tarve.  Mutta helppokäyttöisyytensä ansiosta sen uskotaan soveltuvan myös vähemmän ammattimaiseen käyttöön esimerkiksi ensihoitotilanteisiin.

Aalto-yliopistosta oli mukana neljä IDBM-ohjelman opiskelijaa muotoilun, insinööritieteiden ja kauppatieteiden aloilta: Alexander Rodichev, Ilari Laitinen, Hanna Poranen ja Sooa Hwang.  Ohjaajina toimivat professori Mark Clark, American Universitysta ja lehtori Daniel Graff Aalto-yliopistosta. Lastensairaalaa edustivat lääketieteen tohtori Julia Finkel ja työn teknisestä osuudesta vastannut Carolyn Cochenour.

Kogodin MBA-opiskelijat jatkavat pupillimittarin tuotteistamista ja laativat sille liiketoimintasuunnitelman. Laitteen toivotaan päätyvän markkinoille vuoden sisällä.

Opintoprojekti esitellään IDBM-ohjelman kevätkatselmuksessa Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51, Helsinki) perjantaina 23. toukokuuta kello 14–18. Tilaisuudessa esitellään kaikki lukuvuonna 2013–2014 valmistuneet IDBM-yritysyhteistyöprojektit. Tilaisuus on avoin yleisölle.

Lue lisää projektista Kogodin sivuilta (american.edu)

 

Kauppakorkeakoulun alumnipäivä on uusi yhteiskunnallisen keskustelun foorumi

$
0
0

Homecoming Day 22.8. tuo alan johtavat vaikuttajat yhteen keskustelemaan ja verkostoitumaan.

Kauppakorkeakoulun yhteydet suomalaiseen yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään ovat tiiviit, ja korkeakoulu on ollut yli sadan vuoden ajan mukana yhteiskunnan kehityksessä. Homecoming Day aloittaa uuden perinteen, kun alumnit kutsutaan takaisin kotikampukselle.

Yli 40 Johtavaa näkemystä kilpailukyvystä

Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma tarjoaa alan tuoreinta tietoa, inspiroivia näköaloja, hyödyllisiä kontakteja sekä kohtaamisia opiskeluaikaisten ystävien kanssa. Teemana on Kilpailukyky, josta käydään vuoropuhelua suurten ja pienten yritysten, yhteisöjen ja yksilön näkökulmasta – kansallista näkökulmaa unohtamatta.

– Nykyinen kriisi on osaltaan jopa vaikeampi kuin 1990-luvun lama, koska tuottavuuden kasvu on pysähtynyt ennen kokemattomalla tavalla ja ideoista sen vauhdittamiseksi on puutetta – talouskasvun ”resepti” on hukassa. Uuden kasvun aikaansaaminen vaatii poikkeuksellisia ponnistuksia ja luovuutta, Kauppakorkeakoulun professori Matti Pohjola sanoo.

Pohjolan lisäksi tapahtuman Johtavaa näkemystä -seminaarissa näkökulmia kansalliseen kilpailukykyyn esittävät mm. Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan, professori Sixten Korkman, Slush-konferenssin pääjärjestäjä Miki Kuusi, työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja Ellun Kanojen toimitusjohtaja Kirsi Piha.

Monipuolisessa rinnakkaisohjelmassa kilpailukykyä lähestytään 14 eri näkökulmasta yli 30 puhujan voimin. Keskustelua käydään mm. finanssikriisistä ja rahoitusalan toimijoiden uskomuksista ja sokeista pisteistä, palvelujen digitalisoinnista, kaupan monikanavaisista palvelukonsepteista sekä johtamisjärjestelmistä kilpailuedun lähteenä.

Kauppakorkeakoulun omat asiantuntijat ovat vahvasti esillä ohjelmassa. Alan tuoreinta tietoa tarjoavat mm. professorit Jyrki Wallenius, Arto Lindblom, Lasse Mitronen, Kristiina Mäkelä, Markku Kaustia, Ewald Kibler ja Virpi Tuunainen.

Vieraileviksi puhujiksi saapuvat mm. Nokian talousjohtaja Timo Ihamuotila, Accenturen toimitusjohtaja Olli-Pekka Lumijärvi, Valtion Eläkerahaston toimitusjohtaja Timo Löyttyniemi, Suomen Kaupan toimitusjohtaja Juhani Pekkala ja ETLA:n toimitusjohtaja Petri Rouvinen.

Ohjelman jälkeen alumnit pääsevät verkostoitumaan cocktail-tilaisuudessa.

Homecoming Day -alumnipäivä perjantaina 22.8.14 klo 12:30–19:30 Kauppakorkeakoululla (Runeberginkatu 14‑16, Helsinki). Pääsylippu 50 €, ilmoittautuminen osoitteessa http://homecomingday.biz.aalto.fi/ilmoittaudu/

Homecoming Day on suunnattu kaikille Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja sen edeltäjäkorkeakoulun kasvateille ja entisille työntekijöille. Kauppakorkeakoulun alumniverkostossa on jo yli 13 000 jäsentä.

Alumnit kertovat

KTT Mika Ihamuotila

"Kauppiksen vahvuus oli kansainvälinen verkottuneisuus. Vietin toisen opiskeluvuoteni syyslukukauden vaihto-opiskelijana amerikkalaisessa yliopistossa, mikä avarsi maailmaani todella paljon. Minulle Kauppiksen antia oli myös hyvän opetuksen ja tutkimuksen yhdistelmä."

Yhteisvalinnan valintakokeen kysymykset ja vastaukset


Knowledge Sharing Breakfast -tilaisuudet tuovat tutkimustiedon ja elinkeinoelämän näkemykset yhteen

$
0
0

Yhteydet elinkeinoelämään ovat Kauppakorkeakoululle ensiarvoisen tärkeitä.

Kauppakorkeakoulussa halutaan jatkuvasti luoda ja kehittää erilaisia foorumeja yritysten ja akateemisen henkilöstömme kohtaamisille. Keväällä 2014 aloitettujen Knowledge Sharing Breakfast -kutsuvierasseminaarien ideana on tarjota aamiaisen lomassa tuoreinta tietoa ja inspiroivaa keskustelua ajankohtaisista tutkimusteemoista. Tilaisuudet on suunnattu elinkeinoelämän johdolle, päättäjille ja vaikuttajille.

Jokainen Kauppakorkeakoulun kuudesta laitoksesta järjestää tilaisuuden vuorollaan. Toukokuun tilaisuuden oli kutsunut kokoon laskentatoimen laitos. Joukko yritysten talousjohtoa keskusteli professori Teemu Malmin johdolla brändistä ja liikearvosta talousjohtamisessa.

Jussi_Siitonen_Amer_3.jpg

Amer Sports Oy:n talousjohtaja Jussi Siitonen puhui aineettomista oikeuksista.

Aiheeseen johdattivat Laskentatoimen laitokselta KTT, tutkija Jari Huikku ja apulaisprofessori Hanna Silvola kertomalla liikearvotutkimuksen nykytilasta ja aineettoman omaisuuden roolista yritysten raportoinnissa. "Voiko arvonalentumistestauksen lukuihin luottaa? Onko arvonalentumisen testauksella merkitystä?" he kysyivät.

Elinkeinoelämän näkökulman aineettomiin oikeuksiin toi Amer Sports Oyj:n talousjohtaja Jussi Siitonen. Kommenttipuheenvuoron esitti myös Valuation Analyst Esko Saura PwC:ltä.

Tunnelma Kauppakorkeakoulun istuntosalissa oli tiivis ja aamun aihepiiri kirvoitti osallistujat vilkkaaseen mielipiteiden vaihtoon. Läsnäolijat kokivat syntyneen keskustelun antoisana ja arvokkaana.

Katso video tilaisuuden aiheesta:

Lisää Knowledge Sharing Breakfast -seminaareista

Kaksoistutkinto-ohjelma Kauppakorkeakoulun ja Queenslandin yliopiston välille

$
0
0

Opiskelijat pääsevät tekemään kaksi huippuluokan tutkintoa ja saavat kansainvälistä kokemusta.

Kauppakorkeakoulu ja University of Queensland, UQ Business School ovat allekirjoittaneet kaksoistutkintosopimuksen toukokuussa 2014.

− Olemme erittäin innostuneita tästä mahdollisuudesta syventää yhteistyötä University of Queenslandin kanssa johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan alalla. Näen tulevaisuudessa  ohjelmakohtaisten aloitteiden lisääntyvän, mikä on erittäin arvokasta ja hyödyllistä niin akateemiselle henkilökunnalle kuin opiskelijoille, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani, professori Ingmar Björkman.

−Kaksoistutkinto University of Queenslandin kanssa antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskelijoillemme nostaa opinnot kokonaan uudelle tasolle tekemällä kaksi huippuluokan tutkintoa tehokkaalla tavalla, saaden samalla asiaankuuluvaa kansainvälistä kokemusta, Björkman jatkaa.

− UQ Business School on sitoutunut kehittämään tulevaisuuden johtajia, joilla on kyky menestyä ja johtaa muutosta monikulttuurisessa ympäristössä, sanoo UQ Business Schoolin dekaani, professori Andrew Griffiths.

Opiskelijat valmistuvat kahdessa vuodessa kahdesta ohjelmasta

Kauppakorkoulun Management and International Business -tutkinto-ohjelman opiskelijat opiskelevat vuoden UQ Business Schoolin Master of Global Management -tutkinto-ohjelmassa.

Kaksoistutkinto-ohjelmaan osallistuvat opiskelijat saavat Aalto-yliopiston kauppatieteiden maisteritutkinnon Management and International Business -ohjelmasta ja Master of Global Management -tutkinnon University of Queenslandista. Hyvin suunniteltu ohjelma mahdollistaa opiskelijoiden valmistumisen kahdesta tutkinto-ohjelmasta kahden vuoden sisällä.

Maisterin lopputyön ohjaus toteutetaan molempien yliopistojen professorien yhteistyönä. Tämä on erinomainen mahdollisuus tehostaa molempien yliopistojen tiedekuntien keskinäistä vuorovaikutusta.  

University of Queensland (UQ) on Australian suurin ja vanhin yliopisto, joka kuuluu maailman 100 huippuyliopiston joukkoon*). Yliopisto on yksi Australian kolmesta yliopistosta, jotka kuuluvat Global Universitas 21 yhteisöön ja samalla Australian tutkimusyliopistojen Group of 8 (GO8) ryhmän perustajajäsen. UQ sijaitsee Brisbanen kaupungissa. Yliopistossa opiskelee 48 000 opiskelijaa, joista 11 000 kansainvälistä opiskelijaa 142 maasta. Yliopiston akateemisia ja uramahdollisuuksia tasapainottaa kampuselämän monipuoliset urheilu-, kulttuuri- ja sosiaaliset mahdollisuudet. 

UQ Business School on yksi Australian johtavista kauppakorkeakouluista. Koulu on tunnettu huippututkimuksesta, akateemisesta laadusta, koulutusohjelmien syvyydestä ja sen läheisistä  yhteyksistä yritysmaailmaan. Se oli myös Australian ensimmäinen kauppakorkeakoulu, joka sai sekä EQUIS että AACSB akkreditoinnin.

Ensimmäinen haku Aalto-Queensland kaksoistutkinto-ohjelmaan on syyskuussa 2014. 

*) Times Higher Education World University Rankings, The Academic Ranking of World Universities, QS World University Rankings 

Uusi rahoituskausi Rahoituksen valtakunnalliselle tohtoriohjelmalle

$
0
0

Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö myönsi uuden kolmivuotisen rahoituksen vuosille 2015–2017.

Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö on myöntänyt Rahoituksen valtakunnallisen tohtoriohjelman, Graduate School of Financen (GSF), toimintaan uuden kolmivuotisen rahoituksen vuosille 2015–17. Myönnetty summa on noin neljännes miljoona euroa vuodessa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja sen rahoituksen laitos ovat GSF:n, samoin kuin vastaavan pohjoismaisen tohtorikoulutuksen yhteistyöverkoston, Nordic Finance Networkin (NFN), isäntäyksikkö. NFN:n toimintaa johdetaan GSF:n kautta.

Graduate School of Finance on rahoituksen valtakunnallinen tohtoriohjelma, jonka jäsenyliopistoja ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Svenska handelshögskolan, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto.

GSF:n päätavoitteena on edistää rahoituksen tohtorikoulutusta järjestämällä korkealaatuisia rahoituksen tohtorikursseja, tutkimusworkshopeja ja seminaareja. Kansallinen yhteistyö rahoituksen tohtorikoulutuksessa takaa riittävän kriittisen opiskelijamassan sekä edellytykset säännöllisen ja korkealaatuisen kurssiohjelman ylläpitämiseksi ja edelleen kehittämiseksi. 

Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö on hyvin tyytyväinen GSF:n toimintaan, sen kansainväliseen näkyvyyteen samoin kuin siihen, että toiminnalla on aito kansallinen aspekti. GSF:n kurssien tasokkuus on havaittu myös ulkomailla ja niille hakeutuu säännöllisesti osallistujia ulkomaisista yliopistoista.Toiminnan korkeasta laadusta kertoo myös valmistuneiden tohtoreiden sijoittuminen työmarkkinoille.

Viime vuosina useat tohtorit ovat aloittaneet akateemisen uransa ulkomailla. Esimerkiksi Aalto-yliopiston rahoituksen laitokselta viimeisimpänä valmistuneista tohtoreista kaksi on aloittanut työuransa tenure track -apulaisprofessorin toimissa Imperial Collegessa, Lontoossa sekä Catholic University of Lisbonissa. Lisäksi yksi valmistunut tohtori otti vastaan Post Doc-tutkijan paikan Luxembourg School of Financessa. 

Graduate School of Financen (GSF) uuden rahoituskauden juhlistamistilaisuus

Dekaani Ingmar Björkman kutsui Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiön (SAE) asiamiehen ja puheenjohtajan sekä GSF:n toiminnassa keskeisesti mukana olevat sekä sen syntyyn keskeisesti vaikuttaneet henkilöt toukokuussa Kauppakorkeakouluun.

Tilaisuudella juhlistettiin SAE:n päätöstä myöntää uusi rahoituskausi Rahoituksen valtakunnalliselle tohtoriohjelmalle sekä toisaalta myös sitä, että kuluva vuosi on kymmenes GSF:n toimintavuosi ja SAE on ollut alusta pitäen toiminnan päärahoittaja.

Graduate School of Finance

Dekaani Ingmar Björkman, Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiön hallituksen puheenjohtaja Kari Suominen, Graduate School of Financen johtaja Mikko Leppämäki, Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiön asiamies Kari Virta, rahoituksen Eero Kasanen professori Matti Keloharju, professori Tom Berglund (Hanken) ja Graduate School of Financen johtoryhmän puheenjohtaja, professori Timo Korkeamäki (Hanken).

Lisätietoja GSF:n toiminnasta ja rahoituksen tohtorikoulutuksesta:
Johtaja Mikko Leppämäki, GSF ja NFN, mikko.leppamaki@aalto.fi

Professori Vesa Puttonen, Kauppakorkeakoulun rahoituksen laitoksen johtaja, vesa.puttonen@aalto.fi

http://gsf.aalto.fi/

Riku Asikaisesta Kauppakorkeakoulun vuoden alumni 2014

$
0
0

Yrittäjä ja pääomasijoittaja Riku Asikainen saa tunnustuksen elokuun alumnipäivässä.

Riku Asikainen− Minulle oli aina selvää, että haluan kauppatieteilijäksi. Opinnoissani halusin syventää kaupallista osaamistani, mutta sain paljon enemmän. Ymmärrys akateemisesta ajattelusta oli Kauppiksen löytöjä, Asikainen sanoo.

Yrittäjä ja aktiivinen pääomasijoittaja Riku Asikainen (s. 1969) on ollut mukana yli kolmessakymmenessä yrityksessä. Asikainen valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1999 pääaineenaan rahoitus.

Asikainen on yksi Finnish Business Angels Networkin perustajista ja toimii bisnesenkeliverkoston hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut keskeisessä roolissa enkelisijoittamiseen liittyvän verolainsäädännön kehittämisessä.

Riku Asikainen on myös yliopistoyhteisössä aktiivinen vaikuttaja. Hän on Aalto-yliopiston yhteydessä toimivan Startup-säätiön perustajajäsen ja toimii Startup Saunan Head Coachina.

− Arvostan valintaani ja koen, että tämä on huomionosoitus koko startup-liikkeelle. Kun itse opiskelin, yrittäjiä oli 400 opiskelijasta ehkä 3 tai 4, eikä se ollut parhaille opiskelijoille mikään vaihtoehto. On valtavan hieno muutos, että nyt se on, Asikainen sanoo.

Hänen yrittäjäuransa sai alkunsa jo lukioikäisenä, kun Asikainen alkoi pyörittää oppikirjojen myyntiä. Tästä syntyi Lukiolaisten kirjakauppa, josta tuli myöhemmin osa Sanoma-WSOY:tä. Asikainen on perustanut myös Ranskaan maan suurimman oppikirjoja välittävän yrityksen.

Riku Asikainen on antanut panoksensa myös kehitysyhteistyöhön. Hän toimi asiantuntijana 3 vuoden ajan YK:n it-hankkeissa Tansaniassa.

Vuoden alumni -tunnustus myönnetään Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnipäivässä 22.8.2014. Vuoden alumnin puhe kuullaan alumnipäivän Johtavaa näkemystä -seminaarissa.

Aiemmin Kauppakorkeakoulun vuoden alumni -tunnustuksen ovat saaneet Matti Honkala (2008), Arto Hiltunen (2009), Mikko Kosonen (2010), Sirkka Hämäläinen (2011) ja Timo Löyttyniemi (2012).

Suomen Akatemialta rahoitus Kauppakorkeakoulun big data -hankkeelle

$
0
0

Johtamisen laitos sai noin 408 500 euron apurahan Big data strategiatyössä -projektiin.

 

Projektissa tutkitaan informaatiojärjestelmien ja analytiikkasovellusten vaikutusta strategiatyöhön ja laajemmin johtamiseen yrityksissä.

Tavoitteena on tarkastella laajaa murrosta, joka tapahtuu johtamiskäytännöissä ja yritysten päätöksenteossa, kun intuition, henkilökohtaisen näkemyksen, auktoriteetin, ja jaetun vision rinnalle tulevat simulaatiot ja algoritmeihin perustuvat data-lähtöiset analyysit.

Projekti tutkii myös konkreettisesti niitä käytäntöjä, joiden avulla yritykset hyödyntävät tietoa strategiatyössä. Se pyrkii selittämään kuinka tietoon pohjautuva päätöksentekokulttuuri ja tietojärjestelmät muuttavat yritysten strategian sisältöä.

Projekti toteutetaan vuosina 2014−2017 ja sitä johtaa professori Henri Schildt.

Suomen Akatemia myönsi noin 21 miljoonaa euroa kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiahankkeisiin. Toimikunnalle osoitettiin 375 hakemusta, joista myönnettiin rahoitus 34 hankkeelle.

Katri Kaupin ja Markku Kuulan tutkimuspaperi palkittiin EurOMA-konferenssissa

$
0
0
The Chris Voss Highly Commented Paper Award -palkinto Katri Kaupille ja Markku Kuulalle.

Logistiikan aineen professorit Katri Kauppi ja Markku Kuula vastaanottivat 24.6. palkinnon tutkimuksestaan ”Supply chain risk management and operational performance: the impact of country-level disruption risks”.

Tutkimuksen analyysissa yhdistettiin kyselytutkimusdataa International Manufacturing Strategy Survey -kyselystä sekä julkisesti saatavilla olevaa maakohtaista data operatiivisista riskeistä. Tutkimus on tehty yhteistyössä Federico Caniation (Politechnico di Milano) sekä Annachiara Longonin (ESADE Business School, Barcelona).

Palkinto myönnettiin European Operations Management Associationin vuotuisessa konferenssissa, joka pidettiin tänä vuonna Palermossa. Konferenssissa esitettiin yhteensä 402 tutkimuspaperia.

Aalto-yliopiston opiskelupaikka heltisi 1661 uudelle opiskelijalle

$
0
0

Uusista opiskelijoista 413 aloittaa Kauppakorkeakoulun Helsingin tai Mikkelin yksikössä.

Aalto-yliopistoon valittiin kevään 2014 yliopistohaussa hakeneista yhteensä 1661 opiskelijaa. Uusista opiskelijoista 338 aloittaa Insinööritieteiden korkeakoulussa, 413 Kauppakorkeakoulun Helsingin tai Mikkelin yksiköissä, 156 Kemian tekniikan korkeakoulussa, 294 Perustieteiden korkeakoulussa, 288 Sähkötekniikan korkeakoulussa ja 172 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Hakijoita Aalto-yliopiston kaikkiin yksiköihin oli huhtikuun lopussa päättyneessä yliopistohaussa yhteensä 10 588, joista 15,7  % sai opiskelupaikan. Lisäksi tammikuun lopussa päättyneessä maisteriohjelmien haussa opiskelupaikka heltisi yhteensä 926 hakijalle. Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin haki yhteensä 3089 hakijaa.

Aalto-yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu taideteollisella alalla 19.6.2014 ja kauppa- ja teknistieteellisen aloilla 2.7.2014. Maisterivaiheen valintojen tulokset julkistettiin 3.4.2014.

Aalto-yliopiston tekniikan korkeakouluihin DIA-yhteisvalinnan tiukin seula

Aalto-yliopiston tekniikan ja arkkitehtuurin opetusta tarjoaviin korkeakouluihin eli Insinööritieteiden, Kemian tekniikan, Perustieteiden, Sähkötekniikan ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluihin valittiin vuoden 2014 diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa, informaatioverkostojen valinnassa sekä erillisvalinnoissa kaikkiaan 1100 uutta opiskelijaa. Kaiken kaikkiaan hakijoita teknillistieteellisen koulutusalan kandidaattivaiheen valinnoissa oli tänä vuonna kaikissa valintaryhmissä yhteensä 3953. Hakijamäärä laski vuoteen 2013 verrattuna 8,6 %. Naisten osuus uusista hyväksytyistä opiskelijoista on 26,2 %.

Tekniikan hakukohteista pisterajat nousivat korkeimmiksi tuotantotalouden, teknillisen fysiikan ja matematiikan, bioinformaatioteknologian ja arkkitehtuurin hakukohteissa. Eniten hakijoita ohjelmista keräsi tietotekniikka.

Kauppakorkeakouluun edelleen kova kilpailu

Kaikkiaan 3138 hakijasta 333 valittiin suorittamaan ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa. Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun pyrki kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa 3018 ensisijaista hakijaa suorittamaan ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa. Kaikkiaan kandidaattitason valintaväylien kautta hakijoita Kauppakorkeakoulun Töölön kampukselle oli yhteensä 3138 hakijaa. Hakijoista paikan sai 10,6 % (9,2 % v. 2013).  Hakijoiden määrä nousi viime vuoteen verrattuna (v. 2013: 3011 hakijaa; 277 valittua). Tätä voi pitää normaalina vuosivaihteluna.  Paikan saaneiden suhteellisen osuuden nousun selittää kauppatieteellisen alan yhteisvalintaan lisättyjen aloituspaikkojen määrä (40).

Kaikki kandidaattitason valintaväylät mukaan lukien Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Helsingin yksikköön hyväksyttiin vuoden 2014 valinnoissa yhteensä 333 uutta opiskelijaa. Heidät valittiin suorittamaan kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkintoa. Toista kertaa opiskelupaikkaa tarjottiin valtakunnallisessa Talousguru-kilpailussa menestyneille. Tälläkin kertaa kaikki kolme tarjouksen saanutta tarttuivat tilaisuuteen ja yksi heistä aloittaa opintonsa tänä vuonna.

Aiemmin keväällä maisteritason valinnassa Kauppakorkeakouluun hyväksyttiin 164 hakijaa suorittamaan kauppatieteen maisterin tutkintoa. Paikkoja tavoitteli 296 hakijaa. 

Mikkelin International Business -kandidaattiohjelmaan valittiin 80 kaikkiaan 913 hakijasta

Kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön International Business -kandidaattiohjelmaan valittiin 80 uutta opiskelijaa suorittamaan englanninkielistä kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa (BScBA). Mikkelin yksikköön tuli yhteensä 913 hakemusta 72 eri maasta. Mikkelin ohjelmaan on oma opiskelijavalinta.

Taideteollisen alan opintoihin hakeneista hyväksyttiin 7,3 %

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun haki tänä vuonna yhteensä 1577 taideteollisen alan opinnoista kiinnostunutta. Yliopistohaussa hakulomakkeen palauttaneista 2610 hakijasta 1577 hakijaa palautti ennakkotehtävät. Tänä vuonna haettiin ensimmäistä kertaa uusiin hakukohteisiin. Hakeneista 115 henkilöä eli 7,3 % hyväksyttiin suorittamaan taiteen kandidaatin tutkintoa. Naisten osuus uusista hyväksytyistä opiskelijoista on 71,3 %.  Eniten hakemuksia tuli graafisen suunnittelun, kuvataidekasvatuksen ja sisustusarkkitehtuurin pääaineisiin. Hakijoiden määrä laski viime vuoteen verrattuna 13,3 %, vuonna 2013 hakijoita oli 1819.

Aiemmin keväällä maisteritason valinnassa Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun hyväksyttiin 197 hakijaa suorittamaan taiteen maisterin tutkintoa. Paikkoja tavoitteli 935 hakijaa. 

Aalto-yliopiston valintojen tulokset verkkosivulla: http://www.aalto.fi/fi/studies/admission_results/


Lisätietoja:

Hakijapalveluiden päällikkö Milla Vaisto-Oinonen
p. 050 362 8880
milla.vaisto-oinonen@aalto.fi
Aalto-yliopiston hakijapalvelut

Suunnittelija Jukka Oksanen
p. 040 3538105
jukka.oksanen@aalto.fi                     
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu


Apulaisprofessori Katri Kauppi saa Maailman kulttuurineuvoston tunnustuspalkinnon

$
0
0

Kaikkiaan palkinto myönnettiin kuudelle ansioituneelle aaltolaiselle.

katri_kauppi_by_julia_weckman_small-002.jpgMaailman kulttuurineuvosto (World Cultural Council, WCC) on myöntänyt tunnustuspalkinnot kuudelle Aalto-yliopiston kansainvälisesti ansioituneelle, uransa alkuvaiheessa olevalle tutkijalle.

Kauppakorkeakoulusta tunnustuspalkinnon saa logistiikan apulaisprofessori Katri Kauppi. Apulaisprofessori Katri Kaupin tutkimusalueeseen kuuluvat julkiset, sähköiset ja globaalit hankinnat, sopimusten ohiostamisen syyt sekä reilun kaupan toimitusketjut. Hän on mukana useassa monikansallisessa tutkimusprojektissa. Katri Kauppi on aiemmin työskennellyt apulaisprofessorina Nottingham University Business School ja Manchester Business School -kauppakorkeakouluissa.

Palkintojenjakoseremonia ja sen yhteydessä järjestettävä Aalto University Academic Summit -tiedekonferenssi pidetään marraskuussa Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella yhteistyössä Maailman kulttuurineuvoston kanssa.

Lue myös: Maailman kulttuurineuvostolta tunnustuspalkintoja aaltolaisille

Paula Kilpisen väitöskirja viiden parhaan joukkoon kansainvälisessä väitöskilpailussa

$
0
0

Johtamiseen ja kansainväliseen liiketoimintaan kuuluva väitöskirja menestyi Academy of Management Barry M. Richman -kilpailussa.

KTT Paula Kilpisen johtamiseen ja kansainväliseen liiketoimintaan kuuluva väitöskirja valittiin viiden parhaan joukkoon kilpailussa Academy of Management Barry M. Richman -palkinnosta.

Barry M. Richman -palkinto jaetaan vuosittain väitökselle, jossa on uraauurtavasti yhdistetty johtamisoppeja ja organisaatioteorioita käytäntöön maiden rajoja ylittävällä ja monikulttuurisella tavalla. Palkinnot jaettiin Philadelphiassa 4.8.2014 vuosittaisessa Academy of Management -konferenssissa. 

Parhaana väitöskirjana palkittiin Marcus M. Larsenin The Organizational Design of Offshoring

Kilpinen tarkasteli Aalto-yliopistolle tehdyssä väitöksessään strategian ja sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön välistä vuorovaikutusta. Käytännössä hän keskittyi näiden tekijöiden vaikutukseen kyvykkyyksien kehittämiselle Nokiassa, Koneessa ja Iittalassa.

Lue lisää Kilpisen väitöksestä

Korkeakoulutus ja osaaminen Suomen kilpailukyvyn kannalta elintärkeitä

$
0
0

Homecoming Day -tapahtumassa etsittiin keinoja talouden kasvuun.

Sauli Niinistö osallistui alumnipäivään, kuva Julia Weckman

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui Kauppakorkeakoulun alumnipäivässä perjantaina 22.8.2014. Ensimmäistä kertaa järjestetty Homecoming Day -alumnitapahtuma oli suunnattu kaikille Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja sen edeltäjäkorkeakoulun kasvateille ja entisille työntekijöille.

Presidentti Niinistö tarkasteli puheenvuorossaan valtiovallan roolia Suomen kilpailukyvyn edistämisessä. Hän painotti muun muassa vastuullista julkisen talouden hoitamista ja tulevaisuuteen investoimisen tärkeyttä.

- Kaikki syntyy joko henkisen tai rahallisen investoinnin tuloksena. Se, missä tuo tulos syntyy, on ratkaisevaa. Jos investoinnit syntyvät Suomessa, tarkoittaa  se suomalaista työtä ja hyvinvointia.

Niinistö peräänkuulutti myös rohkeutta investointeihin: ”tämän päivän velka on huomisen veroa”

Johtavaa näkemystä -seminaariin ja muuhun alumnipäivän ohjelmaan osallistui 600 henkilöä. Päivän aikana pohdittiin taloustieteen johtavien asiantuntijoiden ja elinkeinoelämän vaikuttajien kanssa, miten suomalainen yhteiskunta saataisiin uuteen nousuun ja miten Suomen kilpailukykyä voitaisiin edistää.

Osaaminen on perusta myös uusille työpaikoille

Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan peräänkuulutti uudenlaista ajattelua.

− Jotta Suomi pääsisi jaloilleen, tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua, tekemistä ja osaamista. Hyvä esimerkki on biotalous, joka tarjoaa meille valtavasti mahdollisuuksia. Osaaminen on perusta myös uusien työpaikkojen luomiselle Suomeen, Jordan sanoi.

Kari Jordan, kuva Julia Weckman

Myös Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri korostaa osaamisen tärkeyttä:

- Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi on panostettava siihen, että suomalainen osaaminen on maailman eturintamassa. Huippuosaajat luovat Suomeen teknologiaa, liiketoimintaa, palveluja, maailmaa muuttavaa taidetta ja tieteellisiä läpimurtoja.  Kauppakorkeakoulussa oli koolla ainutlaatuinen joukko näitä Aalto-yliopistosta ja sen edeltäjistä valmistuneita tulevaisuutemme rakentajia.

Kasvun eväinä kunnianhimo ja korkeat tavoitteet

Seminaariosuuden paneelissa taloustieteen professori Matti Pohjola innosti panelisteja Kirsi Piha, Miki Kuusi, Risto Murto ja Sixten Korkman keskusteluun kilpailukyvyn ja talouskasvun reseptistä. Pohjolan mukaan uuden kasvun aikaansaaminen vaatii poikkeuksellisia ponnistuksia ja luovuutta.

Matti Pohjola veti paneelin, kuva Julia Weckman

Ellun Kanat -viestintätoimiston toimitusjohtaja Kirsi Piha uskoo osaamisen kehittämiseen.

 - Meidän pitää investoida henkiseen pääomaan. Se ei tarkoita pelkästään koulutusta, vaan jatkuvaa osaamisen päivittämistä, linjasi Piha.

Slush-konferenssin pääjärjestäjä Miki Kuusi puolestaan esitti kasvun eväiksi  määrätietoisuuden ja kovan työn.

- Kunnianhimon taso on asetettava korkealle ja tartuttava toimeen. Meillä pitäisi olla positiivisia roolimalleja tekemisestä, eteenpäin menemisestä ja kasvun luomisesta. Suomeen tarvitaan myös uudenlaista kansainvälistä osaamista, Kuusi totesi.

Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman oli erittäin tyytyväinen päivän antiin. Hän lupasi rakentaa tapahtumasta toistuvan yhteiskunnallisen foorumin, joka kokoontuu seuraavan kerran vuonna 2016.

− Olen iloinen, että olemme saaneet vieraiksemme tasavallan presidentin ja talon täyteen suomalaisen talouselämän vaikuttajia. Yliopistot ovat keskeisessä roolissa keskusteltaessa Suomen tulevaisuudesta ja kilpailukyvystä, tiivisti Björkman.

Rikua Asikainen palkittiin vuoden alumnina. Kuva Julia Weckman

Dekaani Ingmar Björkman palkitsi Riku Asikaisen vuoden alumnina.

Uutista muokattu 26.8.2014

Lue lisää:

Homecoming Day keskustelutti Twitterissä (biz.aalto.fi) 
Homecoming Dayn verkkosivut (homecomingday.biz.aalto.fi)

Homecoming Day keskustelutti Twitterissä

$
0
0

Kauppakorkeakoulun alumneille ensimmäistä kertaa järjestetty alumnitapahtuma 22.8. näkyi myös sosiaalisessa mediassa.

Homecoming Dayn pääseminaarin videotaltioinnit julki

$
0
0

Homecoming Day -tapahtumassa puhuivat mm. presidentti Sauli Niinistö, MetsäGroupin Kari Jordan sekä yrittäjä Riku Asikainen.

Presidentti Sauli Niinistö tarkasteli puheenvuorossaan valtiovallan roolia Suomen kilpailukyvyn edistämisessä. Hän painotti muun muassa vastuullista julkisen talouden hoitamista ja tulevaisuuteen investoimisen tärkeyttä.

 − Jotta Suomi pääsisi jaloilleen, tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua, tekemistä ja osaamista. Hyvä esimerkki on biotalous, joka tarjoaa meille valtavasti mahdollisuuksia. Osaaminen on perusta myös uusien työpaikkojen luomiselle Suomeen, Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan sanoi.

Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman lupasi rakentaa tapahtumasta toistuvan yhteiskunnallisen foorumin, joka kokoontuu seuraavan kerran vuonna 2016.

Seminaariosuuden paneelissa taloustieteen professori Matti Pohjola innosti panelisteja Kirsi Piha, Miki Kuusi, Risto Murto ja Sixten Korkman keskusteluun kilpailukyvyn ja talouskasvun reseptistä.

Yrittäjä ja pääomasijoittaja Riku Asikaisen palkittiin vuoden alumnina.

Lue lisää:

Korkeakoulutus ja osaaminen Suomen kilpailukyvyn kannalta elintärkeitä
Homecoming Day keskustelutti Twitterissä
(biz.aalto.fi) 
Homecoming Dayn verkkosivut (homecomingday.biz.aalto.fi)

Viewing all 1011 articles
Browse latest View live