Heikki Urmas eli poikkeuksellisen mielenkiintoisen elämän. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli silloisessa Aero Oy:ssä DC-kolmosen perämiehenä. Vuosi oli 1956. Kolmekymmentäneljä vuotta kestäneeseen liikennelentäjän uraan mahtui paljon mielenkiintoisia kohtaamisia, vieraita maita ja kaupunkeja, tapahtumia, mutta myös ’läheltä-piti’ -tilanteita. Ilmeisesti yksi Suomen ennätys Heikillä on edelleen hallussaan. Hän nimittäin ylitti Atlantin ohjaamossa 704 kertaa. Heikin on täytynyt olla aikaerossa suuren osan lentäjän urastaan!
Koska silloisilla lentäjillä oli runsaasti vapaa-aikaa, päätti Heikki työnsä ohessa aloittaa opinnot silloisessa Kauppakorkeakoulussa (myöhemmin Helsingin kauppakorkeakoulussa) ensin kauppatieteiden maisteriksi ja myöhemmin kauppatieteiden tohtoriksi. Heikki leikkisästi totesikin, että vaihtoehdot olivat joko ruveta juopoksi tai ryhtyä opiskelemaan. Akateemisen lukuvuoden 1964-1965 Heikki vietti virkavapaalla lentäjän toimestaan ASLA-stipendiaattina Indianan yliopistossa Bloomingtonissa. Hänen ASLA-vuotensa osoittautui merkittäväksi hänen myöhemmän uransa kannalta. Tuon vuoden aikana hän mm. solmi läpi elämän jatkuneita ystävyyssuhteita Indianan yliopiston professoreiden kanssa ja näki miten huippuyliopistoa johdettiin.
Heikki toimi Suomen Liikennelentäjien Yhdistyksessä, saaden ensikosketuksen ammattiyhdistysliikkeen toimintaan Suomessa. Näin ollen ei ollut sattumaa, että Heikki valitsi väitöskirjansa aiheeksi työrauhajärjestelmän. Hänen ohjaajanaan toimi professori Osmo Wiio. Heikki väitteli kauppatieteiden tohtoriksi 23.5.1975 aiheesta työrauhajärjestelmä yhteiskunnan osajärjestelmänä, tarkasteltuna SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen hajaannuksen aikana. Väitöstilaisuus herätti aiheensa takia median kiinnostuksen. Väitöstilaisuudessa ja karonkassa olivat läsnä tuleva ETYK:n aikainen pääministeri, valtakunnansovittelija Keijo Liinamaa ja työnantajien (silloisen STK:n) johtohahmo, presidentti Kekkosen luottomies Päiviö Hetemäki, joita molempia Urmas oli haastatellut perusteellisesti väitöskirjaansa varten.
Lentäjän uransa päätettyään Heikki hyödynsi kauppatieteellisiä opintojaan ja ulkomaan kokemuksiaan mm. Indianan yliopistosta ottaessaan vastaan Helsingin kauppakorkeakoulun BBA-ohjelman johtajuuden Mikkelin yksikössä. Tätä tehtävää, johon hänet palkkasi rehtori Fedi Vaivio, Heikki on luonnehtinut lottovoitoksi. Heikki on itse dokumentoinut Mikkelin BBA-ohjelman syntyvaiheet vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassa ”Tulkintoja, tosiasioita, tarinoita: Helsingin kauppakorkeakoulun historiaa”.
Ohjelma perustettiin professori Veikko Jääskeläisen aloitteesta vastauksena opetusministeriön haluun kasvattaa opiskelijapaikkojen lukumäärää kauppatieteellisellä alalla. Heikki oli ohjelman ensimmäinen varsinainen kokopäiväinen johtaja. Opetus organisoitiin Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisten ohjelmien mallin mukaisesti intensiivikursseiksi, ohjelman opettajat palkattiin ulkomaisista yliopistoista ja opiskelijoiden edellytettiin osallistuvan lukukauden mittaiseen vaihtoon jossakin ulkomaisessa vaihtokoulussa. Nuorten vastapainoksi ohjelmaan valittiin joka vuosi joitakin vähän varttuneempia, jo työelämässä toimineita. Mikkelin opiskelijayhteisöstä muodostui tiivis. Opiskelijat olivat motivoituneita, tyytyväisiä opetukseen ja opiskelivat ahkerasti. Keskeytysprosentti oli minimaalinen. Kaikki saivat hienon, aidon kansainvälisen opiskelukokemuksen. Heikki totesikin, ettei Mikkelin ohjelmaa olisi voinut Helsingissä toteuttaa! Heikki ymmärsi välittömästi ohjelman merkityksen Mikkelin kaupungille ja solmi tiiviit yhteistyösuhteet kaupungin johtoon.
Tässä tehtävässä Heikki toimi kymmenen vuotta jäätyään toisen kerran eläkkeelle kesällä 2000. Hän seurasi Mikkelin yksikön toimintaa läheltä opettaen lukuisia kertoja sen ohjelmassa eläkkeellekin jäätyään. 2000-luvun alkupuolella BBA-ohjelma muuttui viralliseksi englanninkieliseksi kandidaattitutkinnoksi. Samalla lukukausimaksut poistuivat ja tiiviimmät yhteydet rakennettiin Helsingin kauppakorkeakoulun johtamisen laitokseen. Urmas ehti nähdä Mikkelin ohjelmansa nousevan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, ellei koko Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmien lippulaivaksi. Vakavasti otettava esityskin on tehty, että Kauppakorkeakoulun kandiopetuksen siirtyessä Otaniemeen tulisi se toteuttaa pääsääntöisesti ”Mikkelin esikuvan” mukaisesti intensiivikursseina, sitouttaen opiskelijat ja professorit – näin muuttaen opiskelukulttuurin.
Heikki oli aktiivinen yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen vaikuttaja Mikkelin vuosinaan, mutta myös eläkkeelle jäätyään. Hän oli sitoutumaton. Hän oli taitava kirjoittaja ja loistava puhuja. Heikki kirjoitti kolme taloudellis-yhteiskunnallista kirjaa, suuren joukon lehtiartikkeleita ja piti lukuisia puheita. Hänen ensimmäinen kirjansa ”Uhrina työtön” tarkasteli 1990-luvun lamaa ja sen hoitoa Suomessa. Heikki myös säännöllisesti vaihtoi ajatuksia eräiden kansanedustajien kanssa. Hän kantoi huolta maamme taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilasta ja Suomen osallistumisesta yhteisvaluuttaan. Ei ole salaisuus, että hän oli eurokriittinen. Heikille luonteenominaiseen tapaan hän ei kuitenkaan vain tyytynyt kritisoimaan asioiden tilaa, vaan yritti tarjota kehittelemisen arvoisia vaihtoehtoja talouspoliittiseen keskusteluun. Hän mm. loi ohjelman kilpailukykymme parantamiseksi 1990-luvun lamavuosina yhdessä professoreiden Veikko Jääskeläinen ja Fedi Vaivio kanssa. Ohjelmaa arvosteltiin silloin rankasti, mutta vaikutti kuitenkin siltä, että pääministeri Vanhasen hallitus olisi ottanut mallia ”kolmen tohtorin ohjelmasta” mm. kotimaisen energian edistämisessä.
Ensimmäisen kerran tapasin Heikin ja hänen vaimonsa Kaisun Helsingin kauppakorkeakoulun promootiossa vuonna 1976, jossa meidät molemmat promovoitiin tohtoreiksi. Varsinaisesti ystävystyin Heikin kanssa 1990-luvun loppupuolella lukuisien Mikkelin matkojeni aikana toimiessani Kansainvälisen koulutuskeskuksen johtajana. Mikkelin BBA-ohjelma oli tuolloin osa Kansainvälistä koulutuskeskusta.
Useilla elämänalueilla Heikin perintö elää. Kauppakorkeakoulun kannalta oli tärkeää, että Heikki toimi vuosikymmenen Mikkelin yksikön johtajana ohjelman kannalta kriittisinä vuosina. Hän jätti lähtemättömän jäljen Mikkelin yksikkömme toimintaan. Kauppakorkeakoulun henkilökunta ja lukuisat Mikkelin ohjelman käyneet entiset opiskelijat jäävät kaipaamaan karismaattista ja värikästä Heikkiä.
Jyrki Wallenius
professori