Toiminta on poikkeuksellisen menestyksellistä: jopa 87 prosenttia yrityskiihdyttämön tukemista yrityksistä jatkaa toimintaansa kymmenen vuoden kuluttua. Yrityskiihdyttämö myös synnyttää uusia työpaikkoja kustannustehokkaasti: vuosina 2008-2011 yhteensä 33 yritystä kaksinkertaisti työpaikkojen määrän luomalla yli 700 työpaikkaa.
Start-Up Center tarjoaa aloitteleville yrityksille yrittäjyyden kehityspalvelut, yritysneuvontaa, laajat asiantuntijaverkostot ja sekä modernit toimitilat. Osa yrityksistä on mukana ns. virtuaalikiihdyttämösopimuksella eli he harjoittavat toimintaansa muissa tiloissa, mutta saavat sopimuksen mukaisesti yrityksen kehittämisen palvelut liiketoimintansa menestykselliseen kasvattamiseen.
Yrityskiihdyttämö yhdistää kaupallisen, teknillisen ja taidealojen osaamisen samoin kuten Aalto-yliopisto. Kaikki start-up-yritykset huomioivat nämä kolme näkökulmaa toiminnassaan.
Rahan ansaitsemisen logiikka välttämätöntä
Start-Up Centerin projektijohtaja Marika Paakkalan mukaan kiihdyttämö-sana kuvaa paremmin keskuksen toimintaa kuin hautomo. Tosin liiketoiminnan kehittäminen vaatii oman aikansa eikä oikotietä oppeihin ole.
- Kaikilla kiihdyttämön yrityksillä täytyy olla rahan ansaitsemisen logiikka, muutoinhan ne eivät olisi bisnestä tekeviä yrityksiä, sanoo projektijohtaja Marika Paakkala.
Vuosittain Start-Up Centeriin hakee yli 200 yritystä, joista nelisenkymmentä valitaan mukaan. Enimmäisaika kiihdyttämiseen on kolme vuotta, mutta valtaosa yrityksistä valmistuu puolessatoista vuodessa. Vuosittain noin nelisenkymmentä yritystä lähtee pois. Kerrallaan Start-Up Centrissä on asiakkaana noin 80 yritystä.
- Hakijamäärät ovat kasvussa ja hakemukset seulotaan tiukasti. Hakijoita ja hankkeita tarkastellaan kolmesta näkökulmasta; liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman laatu, tiimin osaaminen ja taustat sekä hankkeen rahoitus ja sen realistisuus. Tiimin asenne ja tahtotila merkitsevät paljon yrityksen menestymisessä, sanoo Paakkala.
Yhteistyö perustuu erilaisuudelle ja samanlaisuudelle
Start-Up Centerin yrittäjät eivät aina ole noviiseja, vaan heillä on usein tietotaitoa ja osaamista jo valmiiksi. Kuitenkaan jonkun asian asiantuntijuus ei vielä tee hyvää yrittäjyyttä, vaan siihen tarvitaan muitakin elementtejä. Kiihdyttämössä kokeneet asiantuntijat pääsevät yhdistämään voimansa lahjakkaiden nuorten kanssa, ja lopputuloksena syntyy innovaatioita, verkostoja ja liiketoimintaa.
Paakkalan mukaan nuorempia ja vanhempia yhdistää tekemisen palo sekä innokkuus. Juuri tämä erilaisuus ja samanlaisuus ruokkivat yhdessä tekemistä.
- Tarjoamme myös mentorointia alkutaipaleella oleville yrityksille. Kokemusten jakaminen opettaa ja samalla sekä mentori että mentoroitava oppivat. Tästä syntyy koko yrittämisessä tarvittava paketti: kokemus, tekeminen ja verkostot.
Yrityskiihdyttämö antaa eväät pysyvään yrittämiseen
Start-Up Centerin yrityksiä seurataan ja tutkitaan jatkuvasti ja tulokset ovat vaikuttavat. Jopa 87 prosenttia yrityksistä jatkaa toimintaansa kymmenen vuoden kuluttua. Tämä on poikkeuksellisen korkea määrä aloitteleville yrityksille.
Yrityskiihdyttämö synnyttää uusia työpaikkoja kustannustehokkaasti: vuosina 2008-2011 yhteensä 33 yritystä kaksinkertaisti työpaikkojen määrän luomalla yli 700 työpaikkaa. Myös mukana olevien yritysten liikevaihto kasvaa nopeasti: vuonna 2011 mukana olleiden 87 yrityksen liikevaihto oli yhteensä 164 miljoonaa euroa ja liikevoitto lähes 50 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden lukuihin verrattuna yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi kaksinkertaiseksi.
Noin kolmasosa Start-Up Centerin yrityksistä on niin sanottuja gaselliyrityksiä. Gaselliyritykseksi kutsutaan poikkeuksellisen nopeasti kasvavaa yritystä, jonka liikevaihto on kasvanut kolmena vuonna peräkkäin yli 50 prosenttia.
Start-Up Center (start-upcenter.fi) aloitti toimintansa osana Kauppakorkeakoulua vuonna 1997 ja se on Pienyrityskeskuksen alainen yksikkö. Yli 700 aloittelevaa yritystä on saanut kasvuvauhtia keskuksesta. Aalto Start-Up Centerin toimitilat sijaitsevat Helsingin Salmisaaressa.
Lisätietoja: projektijohtaja Marika Paakkala, p. 040 829 2286, marika.paakkala@aalto.fi