Kun Eve Żórawska matkusti kolmen opiskelukaverinsa kanssa kreikkalaiselle Lesboksen saarelle maaliskuun puolivälissä, hän ei voinut olla ajattelematta, että heidän tavoitteensa – avun tarjoaminen pakolaiskriisin ratkaisemiseksi – oli naiivin optimistinen. Ryhmän palattua Suomeen kaksi viikkoa myöhemmin kukaan ei voi syyttää heitä naiiviudesta.
Lift-ryhmään kuuluvat kanadalainen Eve, syyrialainen Faisal Al Barazi, suomalainen Oona Anttila ja saksalainen Melanie Wolowiec. Heidän ohjaajanaan toimii arkkitehti ja projektitutkija Kristjana Adalgeirsdottir arkkitehtuurin laitokselta. Projekti liittyy Sustainable Global Technologies -koulutusohjelman opintoihin.
Lesbokselle on päätynyt tammikuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana yli puoli miljoonaa pakolaista muun muassa Syyriasta, Irakista ja Afganistanista. He ovat tulleet hengenvaarallista merireittiä pitkin Turkin kautta.
”Paikalle päästyämme olimme täynnä intoa ja uskoimme olevamme valmiita kohtaamaan haasteet”, Melanie kertoo.
”Saimme yllättävän helposti keskusteluyhteyden paikallisiin ja kävimme hyvinkin filosofisia keskusteluja. Turismin vähentyminen on koetellut paikallisia pahoin, ja usea kahvilanomistaja arveli itse olevansa pakolaisen asemassa jo vuoden kuluttua. Itse asiassa monet Lesboksen asukkaista ovat Turkista 1920-luvulla saapuneiden siirtolaisten jälkeläisiä.”
”Olimme yllättyneitä siitä, miten lähellä Turkki oli. Näimme selvästi sen rantaviivan, eikä vesireitti vaikuttanut vaaralliselta. Merenkäynti voi kuitenkin olla kovaa”, Oona kertoo.
Vuorotyötä rannalla
Lift-projektissa on kolme päätavoitetta: nostaa pelastusliivejä vedestä ja puhdistaa rantoja jätteestä; kehittää kierrätysideoita liivien uudiskäytölle sekä nostaa pakolaisiin kohdistuvaa asennetta Euroopassa myönteisempään suuntaan.
”Aloitimme työmme voittoa tavoittelemattoman järjestön Lighthouse Reliefin kanssa puhdistamalla rantoja jätteestä”, Faisal sanoo. ”Rantaviiva on erittäin kivikkoinen, ja vuoriksi kasautuneiden pelastusliivien siivoaminen on tärkeää paitsi ekologisista syistä myös sen vuoksi, että pakolaiset tarvitsevat paikan, johon ohjata veneensä. Alue ei ole kovin turvallinen maihinnousupaikka.”
Ryhmä työskenteli vuoroissa myös leireillä avustamassa pakolaisten tietojen käsittelyssä ja rannekkeiden asettamisessa. Tässä vaiheessa turvapaikanhakijat jaotellaan sen mukaan, millaiset heidän pakolaisuuden edellytyksensä ovat. ”Yövuoro, jossa työskentelimme, oli minulle henkilökohtaisesti pysäyttävimpiä öitä koskaan”, kertoo Melanie.
Monen siirtolaisen viralliset asiakirjat ovat kadonneet siihen mennessä, kun he saapuvat maahan. ”Löysimme paljon henkilöllisyystodistuksia siivotessamme rantaa”, Oona sanoo. Hän kertoo myös yksin matkustaneista lapsista ja psykoosiin sairastuneista äideistä.
Ryhmän jo valmistautuessa kotimatkalle he kuulivat uutisen EU:n ja Turkin välisestä sopimuksesta. Sen perusteella monet pakolaisista karkotettaisiin Kreikasta Turkkiin. Ryhmän palattua Suomeen pakolaisten veneitä saapuu yhä Turkista Lesboksen saarelle, mutta uusi tilanne antaa ryhmälle eväitä kehittää projektia edelleen.
”Joiltakin osin saimme aikaan enemmän kuin kuvittelimme”, sanoo Eve. ”Ja kun näin itse, miten paljon työtä on, ymmärsin, että pakolaisuudesta on keskusteltava.”
”Ensimmäisenä päivänä itseluottamuksemme oli huipussaan, mutta päästyämme paikalle aloimme ymmärtää tilanteen monimutkaisuuden”, kertoo Oona. Koko ryhmä on yhtä mieltä siitä, että matka oli ratkaisevan tärkeä. Sen ansiosta he pystyvät esittämään havaintonsa selkeästi ja etsimään kehitysideoita pelastusliivien kierrättämiseksi.
”Yksi päätavoitteistamme on lisätä tietoisuutta ongelmasta ja kertoa siitä tarinoiden kautta”, Oona toteaa. ”Koemme onnistuneemme siinä erityisen hyvin.”
Teksti: Tim Bird
Valokuvat: Lift-projekti