Yrittäjä ja pääomasijoittaja Riku Asikainen saa tunnustuksen elokuun alumnipäivässä.
− Minulle oli aina selvää, että haluan kauppatieteilijäksi. Opinnoissani halusin syventää kaupallista osaamistani, mutta sain paljon enemmän. Ymmärrys akateemisesta ajattelusta oli Kauppiksen löytöjä, Asikainen sanoo.
Yrittäjä ja aktiivinen pääomasijoittaja Riku Asikainen (s. 1969) on ollut mukana yli kolmessakymmenessä yrityksessä. Asikainen valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1999 pääaineenaan rahoitus.
Asikainen on yksi Finnish Business Angels Networkin perustajista ja toimii bisnesenkeliverkoston hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut keskeisessä roolissa enkelisijoittamiseen liittyvän verolainsäädännön kehittämisessä.
Riku Asikainen on myös yliopistoyhteisössä aktiivinen vaikuttaja. Hän on Aalto-yliopiston yhteydessä toimivan Startup-säätiön perustajajäsen ja toimii Startup Saunan Head Coachina.
− Arvostan valintaani ja koen, että tämä on huomionosoitus koko startup-liikkeelle. Kun itse opiskelin, yrittäjiä oli 400 opiskelijasta ehkä 3 tai 4, eikä se ollut parhaille opiskelijoille mikään vaihtoehto. On valtavan hieno muutos, että nyt se on, Asikainen sanoo.
Hänen yrittäjäuransa sai alkunsa jo lukioikäisenä, kun Asikainen alkoi pyörittää oppikirjojen myyntiä. Tästä syntyi Lukiolaisten kirjakauppa, josta tuli myöhemmin osa Sanoma-WSOY:tä. Asikainen on perustanut myös Ranskaan maan suurimman oppikirjoja välittävän yrityksen.
Riku Asikainen on antanut panoksensa myös kehitysyhteistyöhön. Hän toimi asiantuntijana 3 vuoden ajan YK:n it-hankkeissa Tansaniassa.
Vuoden alumni -tunnustus myönnetään Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnipäivässä 22.8.2014. Vuoden alumnin puhe kuullaan alumnipäivän Johtavaa näkemystä -seminaarissa.
Aiemmin Kauppakorkeakoulun vuoden alumni -tunnustuksen ovat saaneet Matti Honkala (2008), Arto Hiltunen (2009), Mikko Kosonen (2010), Sirkka Hämäläinen (2011) ja Timo Löyttyniemi (2012).