Syksyllä 2013 Helsingissä aloittaneet kandidaattiopiskelijat opiskelevat uudistuneessa kandidaattiohjelmassa, joka tarjoaa entistä paremmin työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Opetusmenetelminä käytetään mm. pienryhmäopetusta ja opetustapaa, jossa ratkotaan todellisia yrityselämän haasteita.
Uudet opiskelijat kävivät läpi Rovion liiketoimintaa kahtena päivänä orientaatioviikolla. Tahti oli tiivis: viimeinen kurssitehtävä palautettiin viikon sisällä kurssin alkamisesta. Kurssilla opettajina oli sekä Rovion edustajia että Kauppakorkeakoulun peruskurssien opettajia.
Luentoja ja ryhmätöitä
Kauppatieteiden kandidaattiopiskelijat Elisa Tuominen ja Antti Luukkanen kiittelevät kurssia. Molempien mielestä teoria ja käytäntö kohtasivat.
- Kurssi oli hyvin toteutettu ja erittäin positiivinen kokemus, sanoo Tuominen.
Luukkanen kehuu luentojen ja ryhmätöiden nivoutumista yhteen. Samalla oppi myös ryhmätyötaitoja.
Kurssin vetäjät saavat heiltä hyvät arvosanat: kiinnostavien opettajien myötä aineet avautuivat eri tavalla. Opiskelijoilta saadun alustavan palautteen mukaan kurssi oli mielenkiintoinen, mutta myös rankka.
- Ensimmäinen opiskeluviikko on muutoinkin hyvin hektinen ja kurssilla oli monta ainetta, sanoo Tuominen.
Kiinnostava yritys auttoi kuitenkin heräämään aikaisin aamulla luennoille.
Syksyllä 2013 Helsingissä aloittaneet kandidaattiopiskelijat opiskelevat uudistuneessa kandidaattiohjelmassa, joka tarjoaa entistä paremmin työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Opetusmenetelminä käytetään pienryhmäopetusta, uusien oppimisteknologioiden suomia mahdollisuuksia sekä opetustapaa, jossa ratkotaan todellisia yrityselämän haasteita. Lisäksi kandidaattiohjelma tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää Aalto-yliopiston monitieteellisyyttä yhdistämällä tekniikkaa ja muotoilua kaupalliseen koulutukseen.